Kaverisuhteet ja hyvinvointi

Eintärkeitä asioita: Kavereista ja erilaisuuden kokemuksesta.
Lapsella on oikeus hyvinvointiin, Lapsen oikeuksien viikko 2023
YK:n Lapsen oikeuksien päivää vietetään kansainvälisesti joka vuosi 20.11.

Tällä viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa. Viikon teemana on lapsen oikeus hyvinvointiin. Pesäpuu ry:n Elintärkeitä asioita kirjassa on luku ”Kiva kaveri – kavereista ja erilaisuuden kokemuksesta”. Sanomattakin on selvää, että kaverisuhteet vaikuttavat lapsen hyvinvointiin. Siinä missä sijoitetuilla lapsilla voi olla erilaisuuden kokemuksia verrattuna ikätovereihinsa, voi näitä kokemuksia olla myös sijaissisaruksilla. Silläkin on vaikutusta hyvinvointiin, voiko kokea muiden lasten jakavan saman maailman ja perhearjen kuin itse.

Kuva on osa virallista Lapsen oikeuksien viikon kampanjakuvastoa

Erilaisuuden kokemus kaverisuhteissa

“Naapurin lapset kutsuivat meitä ufo-perheeksi, olimme heidän mielestään jotain superoutoja. Lasten puheissa tämä alkoi pian kuulumaan, että tuolla menee ne ufo-lapset.”

Näin kuuluu eräs sitaatti Elintärkeitä-asioita kirjassa. Jos leima sijaisperheitä kohtaan leviää muiden lasten keskuudessa, se ei kosketa vain sijoitettua vaan koko perhettä. Aikuiset pystyvät suhtautumaan muiden ihmisten ennakkoluuloihin, mutta lapsille se on hyvin haitallista. On väärin leimautua ja on ikävää asua perheessä, joka on leimautunut. 

Muistan lapsena koulussa luetelleeni aina perheenjäseniä kysyttäessä yli 10 nimeä. Luettelin ensin täysibiologiset, sitten plussalla sijoitetut ja vielä plussalla erään sisarpuolen, joka ei samassa osoitteessa asunut. Itselleni siinä ei ollut mitään kummaa, mutta toiset lapset ihmettelivät perheen kokoa, joka ei mahtunut parille sille varatulle viivalle. Joku olisi voinut myös ihmetellä, mitä nämä PLUS-perheenjäsenet oikein ovat. 

Siinä missä kirjan luvussa painotetaan sijoitettujen haasteita kaverisuhteissa, koska asuinpaikka voi vaihtua tiuhaan, voi sijaissisarusten elämässä sisarukset vaihtua tiuhaan. Mitä kertoa kavereille koulussa perheestä, jossa on vähän väliä uusi sisarus?

Perhekotiarjen ja kaverisuhteiden välillä tasapainottelu 

Ensimmäisessä perhekotiyksikössämme aloitimme kaikki lapset vasta avatussa uudessa koulussa. Silloin meidät tulkittiin sisaruksina eikä liioin kyselty. Kun muutimme uuteen paikkaan oli samassa talossa toiminut aiemmin toinen perhekoti ja kaikki naapurin lapset tiesivät sen, joten heti alkuunsa alkoi kysely, kuka meistä on sijoitettu ja ketkä vanhempien omia lapsia.

Vaikka avoimuus on hyvä, tuntui oudolta, että kaikki lapset tiesivät perheemme erityisyyden jo ennenkö itse ehdimme sitä kertoa. Ehkä juuri tämä sai teini-ikäisen siskoni avautumaan naapurinlapsille lapsuuden traumoistaan tavalla, jollaisella en ollut edes koskaan itse kuullut. Sen jälkeen kaikki tiesivät millaisessa perheessä sisko sai alkunsa, mikä asetti myös itseni hankalaan tilanteeseen, sillä en tietenkään voinut puhua siskoni asioista, mistä muut lapset tahtoivat udella.

Oli myös aikoja, kun uusi sijoitettu muutti lähteneen tilalle. Siinä kesken kouluarjen ja omien teinivuosien oli tasapainoiltava uuden ihmisen siskoksi kasvun kanssa, siedettävä kavereiden uteluita siitä, millainen se teidän uusi lapsi on sekä jaksettava oman 15-vuotiaan kasvukipuilun keskellä ihastumisineen ja kaverisuhdedraamoineen. 

Ollessani teini ei sijaissisaruksille ollut tarjolla minkäänlaista tukea. En tuntenut ketään, joka olisi ollut samassa tilanteessa. Muistan sanoneeni teiniaikaiselle kumppanilleni, että sä et vain tajua, millaista mun perhe-elämä on. Vaikka siis perhekotiarki oli lähes ainoa arki, jonka tiesin ja sisarukseni minulle täysin omia sisaruksia (auta armias, jos joku sanoi muuta, niin se suututti) joku erilaisuuden kokemus painoi, jolle en löytänyt sanoja enkä tukea. 

Samaistumispintaa kavereista, joilla on vaikeaa

Kirjassa puhutaan vertaisuuden tärkeyden ja ulkopuolisuuden kokemuksen sekä vaihtuvuuden lisäksi myös siitä, että sijoitetut saattavat hakeutua toisten sellaisten lasten seuraan, kenellä on elämässä myös haasteita. Samanlaisuus luo turvaa. Olen myöhemmin itse pohtinut aivan samaa. Vaikka itselläni on ollut ydinperhe, jossa on samat vanhemmat, ei perhearjessa ole voinut välttyä rankoilta asioilta. 

Päädyin siis itsekin jo teininä porukoihin, joilla oli perheessä vaikeita asioita ja yhdessä aloitimme päihteiden käytön 12-13-vuotiaana. Kun sisarukset vaihtuvat, joku hatkailee, kaikki vähän oireilevat, saman katon alla asuu 5 teiniä samaan aikaan ja kaikki käyttävät päihteitä on vaikea itse pysyä kuivilla. Enemmän tukea ja ymmärrystä minäkin löysin ystäviltä, joiden kotona riidellään paljon ja on päihdeongelmia tai väkivaltaa kuin niiden perheiden lapsilta, joilla kaikki menee ihan hyvin. 

Tämä oli vain oma tarinani, eikä varmasti koske kaikkia sijaissisaruksia. Kuitenkin, jos puhutaan lasten hyvinvoinnista ja kaverisuhteista, ei sijaissisarukset ole immuuneja perheenjäsentensä todellisuudelle, joka tulee osaksi omaa perhettä. Sijoitettujen sisarusten perhesuhteet ja menneisyys pysyvät mukana. Kun heistä tulee omia tärkeitä sisaruksia, ottaa heidän asiat sydämelleen samalla tavoin kuin biologisten perheenjäsenten. Sillä on vaikutusta sekä omaan käytökseen sijoitettujen sisarusten kaverina että siihen, millaisina kokee kaverisuhteet perheen ulkopuolisten lasten kanssa.

Tulenko mä ymmärretyksi? Voinko mä luottaa? Miksi sä puhut mun perheestä noin?

Oikeus hyvinvointiin

Jokaisella lapsella on oikeus hyvinvointiin, kuten tämän vuoden lapsen oikeuksien viikon teema julistaa. Kaverisuhteet ovat tärkeitä ja iso osa lasten ja nuorten hyvinvointia. Sijaissisarusten näyttäytyessä usein reippaina ja ymmärtäväisinä saattaa unohtua, että myös he kaipaavat joskus tukea hyvinvointiin ja kaverisuhteisiin. Nähdäänhän siis perheen jokainen lapsi, sillä jokaisella lapsella on oikeus hyvinvointiin, olivatpa murheet ja mieltä askarruttavat asiat minkälaisia tahansa.

– Henrietta

Kannanotto: Jälkihuollon ikärajaa ei saa laskea!

Vaikka olemme sijaissisarusten yhdistys, tahdomme ottaa kantaa hallituksen linjaukseen laskea jälkihuollon ikärajaa. 

Jälkihuolto ei ole meille suunnattu tukitoimi, mutta se koskettaa meidän sisaruksiamme ja siksi läheisesti myös meitä. Sijaissisarukset kasvavat yhdessä lastensuojelun asiakkaiden kanssa ja oppivat näkemään sijoitettujen lasten erityisen tuen tarpeen osana perhearkeaan. Osa jälkihuollosta tapahtuu nimenomaan sijaisperheissä. Jälkihuollon ikärajan lasku voi vaikuttaa niin ennenaikaiseen luopumiseen perheenjäsenestä sekä pelkoon oman sijoitetun sisaruksen pärjäämisestä jälkihuollon loputtua. 

Sijaisvanhempien stressi pois muuttavan sijoitetun tilanteesta voi tarttua sisaruksiin ja sysätä huolta ja taakkaa sisaruksille tilanteessa, jossa kaivattaisi laajempaa tukea yhteiskunnallisesti lastensuojelun ja sosiaalihuollon kautta. Omilleen heitetystä sisaruksesta kumpuava huoli voi häiritä täten myös sijaissisaruksen keskittymistä omaan elämäänsä tehden esimerkiksi opiskelusta ja muun elämän rakentamisesta entistä raskaampaa. 

Sijoitetuilla ei välttämättä ole turvaverkkoja elämässä ja varhaislapsuuden traumat sekä kiintymyssuhteiden olemattomuus saattavat vaikuttaa siihen, ettei samanlaista tunnetta kotiin paluusta ole kuin mitä perheen juridisesti omilla lapsilla saattaa olla. Jälkihuoltoiän madaltaminen saattaa siis johtaa hylkäämiskokemuksiin, jotka kostautuvat koko perheelle katkeruutena ja haperoittavat luottamusta perhesuhteiden pysyvyydestä niin sijoitetuilla kuin sijaissisaruksillakin.

Lyhytnäköinen säästöpolitiikka lisää kustannuksia tulevaisuudessa. Jos tukea tarvitsevat sijoitetut eivät saa tukea elämänsä kriittisessä taitekohdassa, yhteiskuntaan kiinnittyminen voi tulla lähes mahdottomaksi. Eikä se vaikuta välttämättä vain heidän mahdollisuuksiinsa vaan myös heidän kanssaan kasvaneiden sisarusten psyykkiseen terveyteen ja jaksamiseen.

Kaikki sijoitetut eivät kaipaa täysimittaista jälkihuoltoa, joten yhteiskunnan kustannukset jälkihuollon osalta eivät ole hallituksen laskujen mukaiset vaan pienemmät. On julmaa ja lyhytnäköistä viedä tuki niiltä yksilöiltä, jotka täysiaikaista jälkihuoltoa kuitenkin tarvitsisivat. On julmaa repiä perheitä erilleen lain velvotteesta vaiheessa, jossa turvaverkkojen pysyvyyden tukeminen olisi äärimmäisen tärkeää.

Täten otamme yhdistyksenämme kantaa siihen, ettei jälkihuollon ikärajaa saa laskea.

Sijaissisarusten vertais- ja vaikuttamisyhdistys Näkyvät ry

Adressi jälkihuollon ikärajan laskua vastaan:

Jälkihuollon ikärajaa ei saa laskea 

Jälkihuollon entisten asiakkaiden kokemuspuheenvuoro, Pesäpuu ry:

Jälkihuolto korjaa myös sitä, mitä sijaishuolto on rikkonut 

Helsingin Sanomien juttu jälkihuollon ikärajan laskemisesta asiantuntija- ja kokemushaastatteluin 25.8.2023:

Joonatan Ikonen, 21, ei ole vieläkään käsitellyt lapsuuden traumojaan – Lasten­suojelun jälkihuollon leikkaukset tulevat kalliiksi, uskoo asiantuntija

Helsingin Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus, julkaistu 30.6.2023:

Lastensuojelun jälkihuollosta leikkaaminen on virhe 

THL:n tietopaketti jälkihuollosta:

Lastensuojelun käsikirja: Jälkihuolto

Jälkiturvan perustajan Joonatan Nsukamin haastattelu Lapsen maailma -lehdessä 9.8.2021:

Lastensuojelun jälkihuollossa tarvitaan kokemusasiantuntijoita  

Lupa ikävöidä

Tänään 15.5. vietetään perheiden päivää. Päivä on hyvin olennainen sijaissisarusten kannalta, sillä sisaruutemme sijoiteuille siis perhemuotomme sijaisperheenä tekee meistä sijaissisaruksia. Perhemuotomme on erityinen, ja sen vuoksi siihen liittyy omia erityisiä asioitaan. Tänään syvennymme perheen teemaan Elintärkeitä asioita -kirjan Viestivarpusen laulu – Ikävästä ja kaipauksesta -luvun kautta. Juttu on Elintärkeitä asioita -blogisarjan toinen osa.

Lupa ilmaista tunteita

Ikävää ja kaipausta käsittelevän luvun alussa sanoitetaan heti alussa, että lapselle on tärkeää sanoittaa ja suoda kokemus, että ikävöinnille on lupa ja kaikesta saa puhua. Lapsi saa kuulua useampiin perheisiin ja tuntea kiintymystä useampiin aikuisiin. Useat perheet yhden sijaisperheyksikön ympärillä ovat perhehoidon perusarkea. Sijaissisarukset siis kasvavat perheessä, jossa sisaruksilla on muita vanhempia, kenties sisaruksia muualla ja muitakin sukulaisia. Sisarusten sukulaiset ja perheenjäsenet käyvät kylässä ja joskus sisarukset saattavat käydä heidän luonaan. Tämä on osa perheiden moninaisuutta, johon sijaisperheellisyys liittyy.

Elintärkeitä asioita -kirjassa tuodaan esille, miten tämä perheiden moneus sisältäen myös mahdolliset aiemmat sijaishuoltopaikat voivat tuoda sijoitetulle lapselle hämmennystä ja ikävää. Tarkastellessa sijaisperhettä jokaisen jäsenensä yksikkönä voi monien perheiden läsnäolo tuottaa hämmennystä myös sijaissisarukselle. Sijaissisarukset tuskin tuntevat kuuluvuutta sijoitettujen sisarustensa perheisiin, mutta silti sijoitetut sisarukset on otettava lämmöllä vastaan osaksi omaa perhettä.

Kirjan luvussa mainitaan, että sijoitetun ikävää ja kiintymystä toisiin perheisiin pitäisi ymmärtää, eikä haukkua heidän läheisiään luoden vastakkainasettelua. Tietenkään ei! On melkoisen itsestään selvä asia, että toisen vanhemmista ja perheestä ei puhuta pahaa. Ainakin omasta kokemuksesta tämä sisäistyi jo 10-vuotiaalle itselleni sijaissisaruksena helposti luihin ja ytimiin asti. 

Ideaalisti tämä toteutuisi myös niin päin, ettei sijaissisarus joutuisi kuulla omista vanhemmistaan ja perheestään pahaa ja joutua puun ja kuoren väliin sijoitettujen sisarusten ja biologisen perheen kanssa. On kuitenkin melko tavanomaista, että sijaissisarukset kuulevat esimerkiksi vanhempiinsa kohdistuvaa haukkumista ja heidän mustamaalaustaan. Yleensä sijaissisarus tulee yhdistetyksi suoraan vanhempiinsa: onhan hän heidän lapsensa. Vaikka tämä olisi ajoittain sijaisperheen normiarkea, on se sijaissisarukselle raskasta.

Kuten alussa mainittiin, lapselle on tärkeää antaa lupa tunteiden kokemiseen ja niistä puhumiseen. Sijaissisarukset oppivat pitämään paljon sisällään niin tunteitaan kuin ajatuksiaankin. Sijoitettuja kohtaan tunnettu solidaarisuus ja vanhempien jaksamisesta huolehtiminen ajavat helposti pitämään omat vaikeat tunteet sisällään. Kotona voi olla jo ”liikaa” negatiivisia tunteita tai sisaruksena on oppinut varhain tiedostamaan, etteivät omat murheet ole ”tarpeeksi suuria” sijoitettujen sisarusten elämänkohtaloon verrattuna. 

Sijaissisarusta saatetaan suoraan tai epäsuorasti kannustaa olemaan ymmärtäväinen ja kiva sijoitettuja lapsia kohtaan. Siinä sivussa saatetaan unohtaa ilmaista, että myös ikävät tunteet ovat tavallisia, niitä saa tulla ja niistä pitää puhua. Tämän seurauksena sijaissisarus ottaa helposti perheessä reippaan, empaattisen, iloisen ja helpon lapsen roolin.

Mihin ikävä kohdistuu?

Sijaissisarukset voivat siis myös kokea perheessä ikävää, josta he eivät uskalla kenellekään kertoa. Myös sijaissisarus saattaa kaivata elämäänsä ja perhettänsä ennen sijaisperheellisyyttä. Tähän liittyy aivan yhtä ristiriitaisia tuntemuksia kuin sijoitetulla voi liittyä entisen elämän ja synnyinperheensä kaipaamiseen. Jos sijoitetut ovat sisaruksiksi koettuja ja rakkaita, voi entisen elämän ikävöimisestä tulla sijaissisarukselle huono omatunto.

Jotkut sijaissisarukset ovat syntyneet tai kasvaneet niin pienestä sijaisperhearjessa, etteivät muuta muista, mutta aikaa perheen kesken ilman sijoitettuja saattaa silti joskus kaivata – saavathan sijoitetutkin järjestettyä aikaa omien synnyinvanhempien tai muiden sukulaisten kanssa. Osan vanhemmat ryhtyvät sijaisvanhemmiksi vasta omien lasten aikuistuttua, ja silti aikuinenkin voi ikävöidä, ettei kotiin voi palata sellaisena kuin se oli. Aikuinen sijaissisarus saattaa myös ikävöidä omien lastensa puolesta, sillä lasten täytyy sopeutua mummolaan, jossa mennään sijaislasten ehdoilla. 

Kuvassa ote vuodelta 2004: 10-vuotiaan itseni päiväkirja kuvastaa hyvin ikävää, joka sijaissisaruksella voi olla: joskus tahtoisi aikaa vain biologisen perheen kesken, mutta sen jälkeen sijoitetut sisarukset olisi taas ihana tavata.

Omassa perheessäni oli kuusi biologista lasta, mutta vain kaksi meistä asui enää saman katon alla sijoitettujen lasten kanssa. Lapsuusmuistot biologisen sisaruuskatraan nuorimpana ovat siis hyvin erilleen jakautuneet sijaisperheellisyyden muistoista. Molemmat perheet ovat yhtä perheitä ja rakkaita. Silti joskus kaipasin entiseen ja veljelle jääneiden kissojen luokse.

Entä ikävä, joka iskee kaiken jälkeen? Vanhemmat voivat lopettaa sijaisperheenä, sijoitus voi pättyä tai sijoituspaikka lapsella vaihtua. Sijaishuollossa perheessä olleet sisarukset voivat kadota tai ajautua muutoin kauemmaksi. Puhuttaessa sijaisperheistä, tämänkaltaiset muutokset ovat myös osa kyseisen perhemuodon erityisyyttä. Sijaissisarukset saattavat kaivata menneitä sisaruksiaan. Omassa kodissa lapsia saattaa tulla ja mennä sijaisperhemuodosta riippuen. Toisiin saattaa kiintyä kovastikin, eikä aina ole omissa käsissä, tuleeko heitä enää näkemään.

Normaalia tukea ”epänormaalissa” perhearjessa

Kenties ikävä ja kaipaus ovatkin sijaisperheiden pohjavire? Elintärkeitä asioita tuo ilmi, että ikävä voi suuntautua myös abstraktimpiin asioihin, kuten siihen, että oma elämäntilanne ja perhe olisi ”normaalimpi” kuin muilla tai toiveeseen, että asiat olisivat paremmin. Jos normaali määritellään klassiseksi ydinperheeksi, eivät sijaisperheet tule sitä olemaan niin kauan kuin kyseinen normi on voimissaan. Näin ollen perheissä myös sijaissisarukset voivat kaivata tunnetta ”normaalimmasta” perheestä, vaikkeivat osaisi sitä sanoittaa.

Kirjan luvussa painotetaan, miten ikävä saattaa näkyä räiskeenä ulospäin, mutta olla myös hiljaista ja salattua. Räiskyvään raivoon ikävää purkavien sijoitettujen seassa sijaissisaruksen ikävä esimerkiksi omien vanhempien huomiota ja yhteistä aikaa kohtaan voi jäädä lapsen yksin kannettavaksi salaisuudeksi. Kirjassa muistutetaankin, että lapsi tarvitsee ikävän käsittelyyn aikuisen apua. 

”Aina lapsi ei tarvitse ratkaisuapua, vaan kuuntelijaa.” sanoo kirjaan kirjoittanut perhehoitaja. Kuulettehan ja näettehän siis myös sijaissisarusten ikävän?

Hyvää perheiden päivää kaikille sijaispeherheille! Annetaan jokaiselle sijaisperheen jäsenelle lupa yksilölliseen ikäväänsä.

– Henrietta
Näkyvät ry:n puheenjohtaja, joka ikävöi valtavasti ja usein sijoitettuja sisaruksiaan sekä perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Sijaissisarusten vertaistapaaminen 18.5.

SIJAISSISARUSTEN VERTAISTAPAAMINEN TULEE TAAS! 🍃🍃🍃

Näkyvät ry järjestää vertaistapaamisen aikuistuneille sijaissisaruksille helatorstaina 18.5. klo 14–17.
Tapahtuma on etänä ja maksuton. Sinun ei tarvitse olla Näkyvät ry:n jäsenen osallistuaksesi. Saat osallistumislinkin edeltävänä päivänä. Ilmoittauduthan etukäteen www.bit.ly/vertais23.

Vertaistapaamisen teemana on MINÄ SIJAISSISARUKSENA. Miten sijaissisaruus on vaikuttanut omaan elämääsi, elämänvalintoihisi tai lähisuhteisiisi? Kuka olet, kun olet sijaissisarus? Tule pohtimaan yhdessä muiden sijaissisarusten kanssa omaa polkuasi ja elämääsi sijaissisaruksena 🌱

Voit jakaa tapaamisessa sen verran kuin haluat. Tapaamisessa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita sekä Lastensuojelun kokemusasiantuntijuuden eettisiä ohjeita.

ILMOITTAUDU MUKAAN VIIMEISTÄÄN 17.5.: www.bit.ly/vertais23

Se kodin ulkopuolinen koti

Onko kodin käsite aina sijaissisaruksillekaan itsestään selvä ja mitä siihen voi liittyä? Elintärkeitä asioita -kirjaan pohjautuvan blogisarjan ensimmäisessä osassa pohditaan kodin käsitettä. Millaisia muistoja ja ajatuksia “Tärkeä koti – Kodista ja perustarpeista” -luku herättelee Näkyvät ry:n puheenjohtajassa Henrietassa? 

Kodin ulkopuolella oleva koti

”Kodin ulkopuolelle sijoitettu”. Niin, minun kotini on se ulkopuolinen. Koti, jonka jaoin yhdessä sisarusteni kanssa, oli paikka, joka oli määritelty virallisissa termeissä joksikin ulkopuoliseksi, johon heidät on sijoitettu. Pelottavaa ja kummallista sinänsä, että kaikilla ei ollut muuta kotia. Olisin myös hiukan huolestunut, jos minun pitkäaikaisesti meille sijoitettuna olleet sisarukseni eivät olisi pitäneet kotiamme kotina.

Elintärkeitä asioita -kirjassa ensimmäinen luku käsittelee kotia. Kirjassa otetaan esille myös tämä terminologia ja kuinka termi määrittää sijaishuollossa asuvien puolesta kodin. Kaikille tämä virallinen termi ”kodin ulkopuolelle sijoitettu” ei särähdä korvaan, mutta kirjankin kokemuspuheenvuorojen mukaan osalle särähtää. Minulle myös. Itse en onneksi muista, että meillä olisi perheessä kyseistä käytetty, ja törmäsin siihen vasta aikuisena alettuani pyöriä lastensuojelujärjestöjen hommissa. Mietin kuitenkin silloin, että onpa typerä ja myös jollain tavalla leimaava termi: eikö sijaishuoltopaikan pitäisi olla parhaassa tapauksessa juuri koti?

Mitä koti tarkoittaa?

“Mutta minä en ole varma, mitä koti edes tarkoittaa.” pohtii Kirahvi Mainio kirjassa Tärkeä koti. Kodin käsitettä olen minäkin pohtinut elämäni aikana useampaan kertaan. Oma tarinanihan meni siten, että minä muutin vanhempieni ja siskoni kanssa pois kotoani silloin, kun kotini muuttui perhekodiksi. Koska äitini toimi ammatillisena perhehoitajana työsuhteessa isommalle organisaatiolle, muutimme kotiin, joka oli juuri tähän tarkoitukseen tehty. Hyvin poikkeuksellisesti tilanne oli myös sellainen, että sijoitettuna olevat asuivat jo valmiiksi asunnossa, jonne me muutimme edellisten perhehoitajien tilalle. Minun varhaislapsuudenkotini on siis konkreettisesti eri kuin perhekotimme.

Elintärkeitä asioita -kirjan kotia käsittelevässä luvussa onkin sitaatti: “Sen lisäksi, että tilat vaihtuneet, myös ihmiset ovat samalla vaihtuneet. Ja toisin päin. Kaikki muuttuu. Mistä kaikesta koti rakentuu? Mitä kaikkea mahtuu neljään kirjaimeen?”  Vaikka oma tarinani on kenties melko harvinainen sijaissisarukselle, uskon, että ristiriitaiset pohdinnat kodin käsitteestä voivat koskettaa muitakin. On muitakin, joiden perhe toimii työsuhteessa jonkin organisaation alaisena, ja varmasti monia, joiden kotona sisarukset vaihtuvat. Ainoa paikka, jota voi kutsua kodiksi, voi olla sellainen, jossa ei koskaan ole pysyvät ihmiset ja luopuminen on alituista. Aivan kuten Elintärkeitä asioita -kirja sanoittaa “– perheenjäsenet vaihtuvat – uudet ihmiset, joista pitäisi nyt tulla ne arjen lähimmät ja luotetut ihmiset.”

Kotia käsittelevässä luvussa on eräässä sitaatissa mielikuvaharjoitus siitä, jos oma puoliso yhtäkkiä vaihdettaisi uuteen ja sanottaisi, että hänet pitää nyt ottaa puolisoksi. Sitaatilla luodaan vertauskuvaa ristiriitaisiin tuntemuksiin, joita sijaiskotiin muuttaminen lapselle aiheuttaa, kun perheenjäsenet yhtäkkiä muuttuvat. Tämäkin kohta herättää minussa erittäin omakohtaisia muisteluita. Erään kerran uusi sijoitettu sisarukseni oli minuun ihastunut. Muistan, että hänelle sanottiin, ettei hän voi olla ihastunut minuun, koska olen nyt hänen siskonsa. Vaikka myöhemmin meistä muodostui aivan sisaruksia, on näin jälkeenpäin hassua ajatella, että täysin uusi ihminen julistetaan sisarukseksi tavalla, johon kytketään normin mukaisten sisarussuhteiden lait. Olin myös itse vuosia salaa ihastunut erään sisarukseni serkkuun, mikä tuntui ristiriitaiselta ja kiusalliselta, sillä he olivat hyvin läheisiä. Kodin jakaminen ns. puolesta päätetyin ihmissuhtein voi siis aiheuttaa monenlaisia tuntemuksia yhdessä sun toisessa.

Kodittomuutta

Noin parikymppisenä kirjoitin runon, jossa sanoitin ”minulla ei ole paikkaa, jota kutsua kodiksi”. Tämä ajatuskulku juonsi siitä, että menin kotiin viettämään joulua, mutta en tuntenut enää olevani kotona. Vanhempieni ammatillisessa perhekodissa asui siinä vaiheessa vain uusia nuoria, jotka olivat kaikki muuttaneet sinne oman poismuuttoni jälkeen. Heihin sisarussuhde ei koskaan samalla tapaa muodostunut enkä heitä usein nähnytkään, sillä teineillä oli menevä elämä kuten myös minulla yliopisto-opiskelijana. Perheen keskistä kotijoulua odottaneena päädyin viettämään joulua lähes tuntemattomien kanssa yrittäen taata heille korvaavia kokemuksia. Oli paikalla myös toki pidempiaikaisia sijoitettuja sisaruksia ja biologisiakin, mutta ehkä kaikilla oli olo, ettei voi olla aivan sen perheen kesken, jonka tuntee perheekseen – kotona, jonka tuntisi kodikseen.

Meidän yhteinen kotimme ei myöskään jäänyt. Perhekotitoiminnan päätyttyä myös vanhempieni piti muuttaa ja kodista tuli koti jollekin uudelle perhekodille. Minulla ei tosiaan enää ollut paikkaa, jota kutsua kodiksi sen enempää kuin ehkä sijoitetuilla sisaruksillanikaan. 

Erilaisuus, huoli ja häpeä

Elintärkeitä asioita -kirjan kotia käsittelevässä luvussa puhutaan myös kodin turvattomuudesta sekä häpeästä siihen liittyen, että koti on erilainen kuin muilla. Palaan näihin paremmin vielä muissa kirjaan pohjautuvissa blogiteksteissä, mutta tahdon tuoda esille, että myös meidän sijaissisarusten koti on erilainen kuin kavereiden. Minuakin hävetti, kun kotona sossuvierailupäivinä kavereita ei saanut tulla kylään, kun meillä pidettiin sunnuntaipalavereita, jotta jokainen lapsi olisi osallinen perhehoidon päätöksissä, kun jääkaapin ovea koristi kotityövastuulista, ja kun kaikki lapset jakaantuivat lomilla eri paikkoihin. Myös uuden lapsen muuttaessa piti olla enemmän kotona ja pitää seuraa, jotta uusi kotiutuisi. Muiden kotona ei vaihtunut sisarukset eikä potkittu oviin reikiä, kun suuttumus meni jollakulla yli. Muiden kotona ei äiti valvonut öitä jonkun ollessa karkuteillä.

Jos sijoitetulla voi tulla huoli, että joutuu pois sijoituspaikasta – kotoa – kuten eräs sitaatti ilmaisee, voi huoli olla sisaruksellakin. Aikoina, jolloin näin, että vanhempien voimavarat olivat vähissä, oli perhehoidon lopettamisen ja sisarusten menettämisen pelko todellinen. Silloin minullakin olisi vaihtunut koti ja myös kotiin kuuluneet tärkeät ihmiset. Ylipäänsä, missä tahansa tilanteessa sijoitetun sisaruksen muuttaessa pois ei ole takuita, että jäisimme perheeksi tai kodiksi.

Teen tällä hetkellä joitakin vuoroja lastenkotiin. Välillä tekisi mieli kertoa lapsille, että minäkin olen asunut melkein samanlaisessa kodissa. Sellaisessa, missä lapset vaihtuvat ja sossukäynnit kuuluvat perusarkeen.

Kirjoittanut Henrietta